Mitäs pienistä, kun ei pienetkään meistä

Löydä Rane! Se on aina apajilla muistuttamassa, että kaapilla ei turhia notkuta ja haaveilla, oisko tarjolla mahdollisesti muutakin kuin rahkaa, raejuustoa ja rehuja. EI OO!

No enhän mie mihinkään kehonkoostumusmittaukseen ehtiny kun koulutin porukkaa koko päivän! Blaah, ärsyttää. Pitää käydä vasta sit koko viidentoista viikon jälkeen. Tää on osittain nyt tällanen valivali-kirjoitus, koska fiilikset on mennyt selkäkivun vuoksi. Issias on vaivannut siis aina säännöllisin väliajoin teinivuosista asti ja nyt sitten, kun liian kovilla painoilla vääntääny jalkaprässillä ja tehny selkälihaksia huolimattomasti, se on tykänny huonoa ja ollu kipeänä nyt jo kuudetta viikkoa. Viime aikoina en ole voinut juosta enkä istua ja kävelykin teki eilen kipeää. Tänään jouduin lopettamaan alkuverryttelyn crosstrainerilla kesken, kun vihlasi niin maan prklsti. Jalkapäivät on ainakin prässin kohdalta menny vähän puolikkailla tehoilla, koska olen joutunut laittamaan sellaisen putken selän kohdalle, eikä se nyt samalla fiiliksellä se rauta nouse, kuin terveenä ollessaan.

Jyväsjärvi maanantai-aamuna klo 8:30. On hirviän nättiä, on.

Yrittänyttä ei laiteta. (En ole kyllä ikinä tajunnut, mitä se tarkoittaa! :P)

Selkäkipu pitkittyy osittain myös sen vuoksi, koska se on hermoperäistä ja diabetes taas yleensä vaikeuttaa hermoperäistä kipua. Buranaa 3x /vrk ja B-vitamiinia tripla-annoksilla hieman rauhoittaa, mutta silti se on kovasti nyt niskan päällä, (tai selän päällä, miten sen nyt ottaa). Usko ja motivaatio on käynyt tässä kahden viikon aikana kyllä aika pohjamudissa. Tänään sain jokseenkin zemppiä päälle, koska siskoni oli Tampesterista kylässä ja tehtiin yhteinen haba/ojentajapäivä.

Plantageni myi jo rentun ruusuja ja mie tietenki ostin omani pois.

Ei kiinnosta kirjottaa mistään kivasta nyt, vaikka olis yks aihe mielessä, koska täytyy nyt angstata vain sen angstaamisen ilosta.
Kiitos ja hei.
Ensi kirjoitus on kiva, luppaan sen! :D